27.10.2017

Kasvun Paikka

Lahden Työn Paikka Oy:n yksi pitkäikäisimmistä tuotantoaloista on metalli. Työpajallamme palvelemme monipuolisesti metallialan yrityksiä lanka-, putki- ja levytuotteiden valmistajana. Ydinosaamiseemme kuuluu langan taivutus ja hitsaaminen tuotteiksi, putkien taivutus, levyn leikkaus ja särmäys sekä erilaiset puristintyöt.

”Kansainvälisillä markkinoilla näkyvä metallialan noususuhdanne heijastuu myös meidän toimintaamme” kertoo metalliliiketoiminnasta vastaava kehittämispäällikkö Ensio Sipilä. ”Suurimmat päämiehemme ovat kansainvälisillä markkinoilla toimivia vientiyrityksiä ja heidän kasvunsa näkyy myös kasvuna meillä. Volyymimme kasvun taustalla on lisäksi aktiivinen uusasiakashankintamme” jatkaa Sipilä.

Ensio kertoo, että vuonna 2017 metalliyksikön liikevaihto tulee kasvamaan jopa 40 % ja kasvua on odotettavissa myös ensi vuodelle. ”Kasvun myötä voimme tarjota yhä useammalle työttömälle mahdollisuuden määräaikaiseen työhön ja sitä kautta väylän työllistyä pysyvästi avoimille työmarkkinoille. Uudet toimeksiannot takaavat sen, että valmentautujamme pääsevät tekemään monipuolisisesti erilaisia työtehtäviä ja kartuttamaan osaamistaan.”

Positiivisista näkymistä johtuen Lahden Työn Paikka Oy on palkkaamassa vastaavaa työvalmentajaa metallialan työnjohdollisiin tehtäviin vakituiseen työsuhteen. ”Toivomme löytävämme ihmisläheisestä työstä innostuneen metallialan osaajan kehittämään toimintaa yhdessä meidän kanssamme” toteaa Ensio haastattelun lopuksi.