26.1.2018

Ahkeruudella töihin

Kierrätyskeskus Patinassa viimeistä päivää työskentelevällä Timolla on suunnitteluassistentin eli teknisen suunnittelun perustutkinto, mutta opintojen jälkeen töitä ei ollutkaan tarjolla. Seitsemän kuukautta sitten hän aloitti työkokeilun sähkö- ja elektroniikkalaitteiden testauksessa. Kuukauden työkokeilu sujui hyvin ja jatko palkkatukitöissä varmistui.

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden testauksessa Timo kertoi oppineensa paljon uusia asioita erilaisista laitteista, erityisesti äänentoistolaitteista. Asiakaspalvelutaidot ovat parantuneet laiteosaamisen myötä ja asiakkaiden kanssa asioinnista on tullut mielekästä. Lisäksi hän opetteli myymälätyöskentelyn toisen perustaidon eli kassan käytön.

Timo kertoi, että Kierrätyskeskus Patinassa on ollut hyvä työskennellä ja kaikkien kanssa on tullut juttuun. Työhönvalmennus sai Timolta arvioinnin: Toimii!

Timo teki valmennusaikana yli 10 hakemusta ja kävi kolmessa haastattelussa. Viimeinen haastattelu toi voiton eli työpaikan suunnitteluassistenttina. Viikon päästä alkavassa työssä hän pääsee käyttämään uusinta uutta ohjelmistoa 3D-mallien ja teknisten piirustusten laatimiseksi. Haaveeksi Timo kertoo, että saisi työssä oppia paljon uutta.

”Olkaa ahkeria” Timo antaa vinkiksi kaikille työtä etsiville ja työtaitojaan päivittäville.