13.4.2018

Ennakkoluulot pois ja valmentautumaan

Ahkeran, huumorintajuisen ja laulavan valmentautujamme Jussin läksiäiskahveja vietettiin alkuviikosta. Hän aloitti palkkatukitöissä Kierrätyskeskus Patinassa lokakuussa 2017 ja tämän vuoden vapun jälkeen Jussi siirtyy uuteen työpaikkaan. Onneksi olkoon!

Jussi suoritti vuonna 2015 varastonhoitajakoulutuksen. Sen jälkeen ei töitä löytynyt, vaikka oli varastoalan työkokemusta ja hyvät paperit koulusta. ”Kyllä otti pattiin”, Jussi muistelee. Siitä lähtien hän oli pitkäistyöttömyyden kuopassa, kunnes työpaikka Patinassa tavaran vastaanotossa ja noutopisteelle alkoi viime vuoden syksyllä.

Patinassa Jussi kertoi oppineensa uusia asioita kierrätyksestä ja vanhojen tavaroiden arvosta. Monet tavarat, jotka näyttävät itselle arvottomilta, ovat toiselle aarre. Myös verkkokuvastoon (www.reussi.fi/patina) kuvaaminen ja ylipäätä verkkokuvaston toiminta olivat uusia opittavia asioita.

Jussi haluaa kiittää erityisesti yksilövalmentaja Eevaa: ”Eeva on ollut loistava. Hän on auttanut työhakemusten kanssa niin, että niistä on tullut värikkäämpiä ja tehokkaampia. Olen oppinut tuomaan omia taitojani esille ja laittamaan työhakemuksiin sopivat avainsanat.” Eeva oli iso apu, kun työhakemuksia laitettiin menemään kiivaaseen tahtiin, yhteensä noin 30 kpl. Myös työvalmentaja Jani saa kiitosta. ”Jani antoi vastuuta tehdä töitä itsenäisesti ja koin, että minuun luotettiin. Joskus päällekkäisiä töitä oli niin paljon, että delegointitaitojakin tarvittiin.”, Jussi kertoo.

Uudessa työpaikassa Jussi ajaa saapuvan tavaran osastolla vastapainotrukkia. Työsopimus on elokuun loppuun. Jos työssä ei ole jatkoa, niin Jussi kertoo etsivänsä uuden työpaikan tai lähtevänsä opiskelemaan esim. kaivinkoneenkuljettajaksi tai mig-hitsausta.

Jussi kertoi, että on ollut hienoa työskennellä eri lähtökohdista olevien ihmisten kanssa. Työkavereita on ollut kiva auttaa ja kannustaa. Vinkkinä muille työnhakijoille hän haluaa sanoa, että kannattaa jättää ennakkoluulot pois, nöyrtyä hiukan ja lähteä rohkeasti valmentautumaan. Se voi hyvinkin olla ponnahduslauta eteenpäin!