18.1.2019

Työllistymisen pitkä tie

Pitkän uran kaupan alalla tehnyt Harri jäi työttömäksi muutama vuosi sitten yrityksen toiminnan loppuessa. Aktiivinen omaehtoinen työnhaku ei tuonut uutta työtä, ja lopulta Harri päätti kokeilla saisiko lisäpotkua työnhakuun työvalmennuksesta. Kesällä 2018 hän aloitti työkokeilun KierrätysPaikka Kujalassa ja siirtyi siitä palkkatukitöihin. ”En tiennyt mitään tarjotuista työtehtävistä, mutta tiesin pärjääväni hyvällä asenteella”, Harri kertoo. ”Opin töissä ennen kaikkea itsestäni. Huomasin, että voin tehdä kaikenlaista työtä, vaikka minulla on lähinnä kaupan alan kokemusta.”, hän jatkaa.

Harri kehuu Lahden Paikan henkilökunnan välitöntä ja positiivista asennetta. Yksilövalmentaja Nooran kanssa löytyi nopeasti yhteinen näkemys siitä, minkälaista apua Harri tarvitsee työnhakuun. Kehitysehdotuksena Harri esitti, että työtehtäviä jaettaessa otettaisiin vielä enemmän huomioon valmentautujan erityistaidot ja aikaisempi työkokemus.

Puolen vuoden palkkatukityön aikana Harri haki useita työpaikkoja ja kävi työhaastatteluissa. Tällä hetkellä kaupan alalla hakijoiden määrä on niin suuri, että erottuminen hakijoiden joukosta on lähes lottovoitto. Viime vuoden lopulla Lahden Paikan verkostojen avulla löytyi kuitenkin sopiva työ, ja työhaastattelu johti työsopimuksen tekemiseen. Harri aloitti uuden asiakaspalvelupainotteisen työnsä 14.1. Työltä hän kertoi odottavansa toimeentulon lisäksi mukavia työkavereita ja toimivaa työyhteisöä.

Vielä kerran onnittelut Harrille työpaikan johdosta ja kiitos erinomaisesta työpanoksesta KierrätysPaikka Kujalassa.